|
Ruedi Gerber Breath Made Visible |
|||||
|
Elokuva siitä, mikä on tärkeää elämässä. Breath Made Visible (2009) on Ruedi Gerberin dokumentti Anna Halprinin huomionarvoisesta urasta ja elämästä. Halprin on yhdysvaltalainen tanssin ikoni, joka on osaltaan uudistanut modernia tanssia ja laajentanut esittävän taiteen käsitteitä. Ennennäkemättömissä arkistomateriaaleissa nähdään otteita mm. Halprinin ensimmäisestä amerikkalaisesta monikulttuurisesta tanssiryhmästä sekä hänen teoksistaan (esimerkiksi Parades & Changes). Viime vuoden Liikkeellä marraskuussa -festivaalilla nähdyn ja nyt uusintaesitykseen yleisön pyynnöstä valitun dokumentin nimi on peräisin Halprinin itsensä suusta: hänen mukaansa tanssi on kuin ”breath made visible”, näkyväksi tehty hengitys. Breath made visible sai erinomaista palautetta kriitikoiden lisäksi myös medialta: esimerkiksi Dance Magazinen Wendy Perron valitsi elokuvan vuoden 2010 parhaaksi dokumentiksi. Perron nosti maininnassa esiin dokumentin samanaikaisen huumorin ja herkkyyden. Myös New York Times ja Variety huomioivat Breath Made Visiblen positiivisesti. Sittemmin dokumentti on nostettu myös Arts and healing network -listalle. Tämä projekti ei ole tanssielokuva, vaan elokuva selviytymisestä ja siitä, mikä on tärkeää elämässä. Pohjimmiltaan se on teos arvoistamme ja kyvystämme pysyä aitoina itsellemme sekä kokea elämää tällä vuosisadalla. Tämä elokuva näyttää Annan ainutlaatuisen tarinan lähtien hänen järisyttävistä esityksistään 1950- ja1960-luvuilta päätyen hänen tämän päivän sooloteoksiinsa. Se esittää myös kuinka hänen elämänsä ja työnsä kuvastavat tanssin todellista merkitystä sekä sen voimaa auttaa meitä paitsi selviytymään elämässämme myös muuntamaan sitä paremmaksi sekä pysymään uskollisina itsellemme. - Ruedi Gerber Sveitsiläinen Ruedi Gerber on työskennellyt innovatiivisen Halprinin kanssa myös Seniors Rockin -nimisessä Breath Made Visiblen sisarteoksessa, joka valmistui vuonna 2010. Dokumenteista on aistittavissa Gerberin ja Halprinin välinen lämmin suhde: he tapasivat ensimmäisen kerran jo 1980-luvun alussa. Suunnitteluprosessi Breath Made Visible -dokumentille käynnistyi niin ikään tuolloin. Gerber on työskennellyt ohjaajana, tuottajana, käsikirjoittajana ja aivan alunperin näyttelijänä. Hän on dokumenttien ohella ohjannut ja tuottanut palkittuja sarjoja.
Tuotanto ja ohjaus: Ruedi Gerber
Yhteistuotanto: Michael King
www.breathmadevisible.com |
|
||||


